Lissabon,  Muutto Ulkomaille,  Portugali

Uusi maa, uudet kuviot – Ensitunnelmia Portugalista


Olá!


Portugaliin päästy vihdoin! Viime torstai oli monien tunteiden päivä, kun koitti lähdön aika kohti Portugalia. Tunteikkaat heipat juna-asemalla aloittivat paljon matkustamista sisältäneen rankan päivän kohti uutta tulevaa asuinmaata ja uusia työkuvioita. Junassa tunnelma oli siis vähintäänkin jännittynyt.

Muutto ulkomaille on ajatuksena aina itselleni ollut houkutteleva ja innostava ja sitä on ollut myös kokemuksena, mutta se sisältää myös paljon haasteita ja uusien tilanteiden kohtaamisia. Korona-aikana matkailu on myös hieman erilaista, kuin normaalisti, sillä toimenpiteistä, koronatesteistä ja muista maahanpääsyvaatimuksista täytyy ottaa entistä tarkemmin selvää etukäteen ja tilanteet voivat muuttua äkistikin. Maskia täytyy käyttää koko matkustamisen ajan ja tämän vuoksi maskeja täytyy varata myös mukaan tarpeeksi, sillä yhdellä maskilla ei ole kovin mukavaa eikä hygieenistä kulkea kokonaista päivää. Maski tekee matkasta myös varmasti epämukavamman. Maskipakko saattaa olla voimassa myös kohdemaassa ja tämäkin kannattaa selvittää etukäteen.


KORONA-AJAN HAASTEET NÄKYIVÄT MATKALLA

Koronan aiheuttamia haasteita kohtasin jo Suomen päässä, kun ikäväkseni sain huomata, ettei kotikaupungistani Tampereelta kulje enää suoria bussiyhteyksiä lentoasemalle (tai ainakin niitä on harvennettu todella radikaalisti). Onneksi löysin kuitenkin hyvän junayhteyden vain yhdellä vaihdolla, joka toimi erinomaisesti ja helposti. Uskon tämän bussiyhteyksien puutteen kyllä muuttuvan kesän edetessä ja kysynnän mahdollisesti lisääntyessä, joten pysyvästä linjojen olemattomuudesta tuskin on kyse. Myös suorat lentoyhteydet loistivat poissaolollaan, jonka vuoksi lentoni oli vaihtolento Amsterdamin kautta. En yleensä suosi vaihtolentoja Euroopan sisällä muutenkin lyhyiden lentojen vuoksi, mutta tässä tapauksessa oli pakko tehdä poikkeus sääntöön, sillä vaihtoehtoja ei ollut. Kesä-heinäkuun vaihteessa on informoitu sekä Finnairin että TAP Air Portugalin toimesta suorien lentoyhteyksien alkavan, joten jippii tälle!

Lentokentillä (Helsinki, Amsterdam, Lissabon) koronan vaikutukset näkyivät lähinnä negatiivisen testituloksen tarkassa tarkistuksessa ja korostetuissa hygieniatoimissa. Maski on pakollinen niin kentällä kuin koneessa ja vain syödessä ja juodessa saa maskin poistaa kasvoilta. Myös turvavälit ovat suositeltavia säilyttää niin hyvin, kuin mahdollista.

Lennot sujui mutkitta ja KLM tarjoili ilmaiset välipalat molemmilla lennoillani, vaikka lennot olivatkin kestoltaan lyhyitä. Itse välipala oli kumilta maistuva leipä kasvistäytteellä, mutta jokainen mahdollisuus hengitellä hetki ilman maskia kannattaa käyttää hyödyksi pitkän matkapäivän aikana, joten tämän vuoksi välipala kannattaa ottaa. Voin myös lämpimästi suositella KLM:n vaihtolentoja, sillä kaikki toimi ajallaan ja sujuvasti.

Amsterdamissa vietin 5,5h vaihtopysähdykseni lentokentän yläkerran rauhallisessa kahviossa omassa nurkkapöydässä lentokoneita katsellen ja tietokonetöitä tehden, mutta kyseinen aika oli silti aivan liian pitkä odotella tällä kentällä. Lyhyempi olisi riittänyt, mutta ei auta valittaa, määränpää oli tässä tapauksessa tärkein.


UUSI KOTI, UUSI TYÖ, UUSI KAUNIS KAUPUNKI

Lissabonissa minua odotti maahantulotarkastuksen jälkeen vielä lyhyt matka yhdeksi yöksi hotellimajoitukseen. Seuraavana päivänä pääsin tutustumaan työpaikkani toimistotiloihin ja sain tarvittavat työvälineet. Minut tuotiin uuteen kimppa-asuntooni aivan kaupungin keskustan kupeeseen ja ensivaikutelma asunnosta oli oikein positiivinen ja viihtyisä. En ole asunut kimppa-asunnossa sitten teiniaikojen, mutta tähän mennessä kaikki kämppäkaverit ovat olleet oikein mukavia ja avuliaita. Nyt on alkanut myös perehdytykseni uuteen työhön ja mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Viikonloppu on mennyt aamusta iltaan Lissaboniin tutustuen ja kaupunkia ahkerasti kierrellen. Lissabon on kaikin puolin kaunis ja vaikuttaa paikalta, jossa voisi viihtyä. Keskustassa pystyy välimatkoja kulkemaan kävellen, mutta nyt koko viikonlopun kävelyiden jälkeen sanoisin, että kannattaa kuitenkin suosia myös julkisia välillä, sillä muutoin käveltävää kertyy todella paljon. Lissabon on todellä mäkinen ja korkeuseroja riittää, joten hikeä ei ole vaikea saada virtaamaan lyhyelläkään matkalla kuuman kesäpäivän keskellä.

Tähän mennessä olen kierrellyt eläväisessä Bairro Altossa, suomeksi korkeassa kaupunginosassa, sekä katsellut ikonisia keltaisia raitiovaunuja, nautiskellut Alfaman vanhan kaupungin aurinkoisessa tunnelmassa ja tietysti istuskellut ihastelemassa ihmisvilinää Plaza de Comerciolla. Lissabonin eri kaupunginosat ovat jokainen omanlaisiaan ja hyviä kahviloita ja ravintoloita löytyy kaikkialta, jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Vegaanina voin ilolla todeta, että kaupunki hemmottelee myös vegaaniruoan ystäviä herkullisilla vaihtoehdoilla ja hyviä vegaaniravintoloita (tai vegaaniystävällisiä) löytyy ympäri kaupunkia.


Tulen kertomaan Lissabonin ihanuuksista vielä paljon lisää, kunhan vain ensin tutustun kaupunkiin paremmin. Näin pienellä parin päivän pintaraapaisulla en voi sanoa muuta, kuin että kaupungilla on paljon annettavaa ja siitä kannattaa nauttia täysin siemauksin!

Seuraavassa postauksessa tulen pureutumaan enemmän ja syvemmin Lissaboniin ja katsotaan, kuinka kotiutuminen kaupunkiin ja kimppä-asuntoon edistyy ja miten uuden työn kanssa sujuu. Ajankohtaisia tunnelmia voi seurailla myös reaaliajassa Instagramissani @tiinajohannaaa. Pysy kuulolla tulevia kuulumisia varten, ihanaa uutta viikkoa!


MITÄ HALUAISIT MINUN KERTOVAN LISSABONISTA? JAA MYÖS OMAT KIVAT VINKKISI KAUPUNKIIN KOMMENTTIKENTÄSSÄ! 🙂

<3: Tiina Johanna

Muista seurata blogia myös somessa!
Instagram:@tiinajohannaaa
Facebook:Kookospalmun alla
Blogit.fi:Kookospalmun alla

14 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Kiva kuulla, että ensifiilikset kaupungista on positiiviset! Vaikka olen käynyt Lissabonissa vain lyhyesti, niin jotenkin kaupunki on hyvin tunnistettavissa noista kuvista. Kiinnostaa tosiaan kuulla enemmän Lissabonista ja hyviä vinkkejä kaupunkiin matkustavalle, sillä aion ilman muuta itsekin matkustaa vielä Lissaboniin ja tutustua tuohon mukavalta vaikuttavaan kaupunkiin paremmin!

    • Tiina Johanna

      Kiitos kommentistasi. 🙂 Ehdottomasti tulen tekemään vielä paljon postauksia kaupungista ja pureutumaan syvemmälle tarjontaan, historiaan, kaupunginosiin yms. Tervetuloa tänne heti, kun sopiva hetki eteen tulee. 🙂

  • Anna | Muuttolintu

    Mahtavaa, onnea uusiin tuuliin! Lissabon ja Portugali on itselle yksi niistä kohteista Euroopassa, mikä tällä hetkellä kiinnostaa eniten. Sitten kun olet kunnolla asettunut, niin olisi ihana kuulla paikallisen vinkkejä kaupunkiin, jotain sellaista mitä ei perusoppaista välttämättä löydy. 🙂

    • Tiina Johanna

      Kiitos! 🙂 Tällä hetkellä vielä olen tutustunut kaupunkiin hiljalleen ja aloitellut koulutusta uuteen työhön, mutta ehdottomasti aion jakaa paljon kaikenlaista kivaa tänne blogiin kun pääsen pureutumaan pintaa syvemmälle kaupunkiin ja lähiseuduillekin. 🙂 En malta odottaa, että pääsen tutkimaan entistä enemmän Lissabonia, kyllä tämä vaan on kaunis paikka!

  • Eveliina / Reissukuume

    Kiva kuulla, että kotiutuminen on lähtenyt kivasti käyntiin 🙂 Ja huhheijakkaa, miten kivoja kuvia postaus olikaan täynnä!

    Tällaiselle tyypille, joka ei koskaan ole käynyt Lissabonissa, kaikki vinkit ovat tervetulleita. Erityisesti luontokohteet kiinnostaa!

    • Tiina Johanna

      Kiitos kovasti. 🙂 Täällä on mukava kuvailla, kun on niin hienoja maisemia! Luontokohteisiin Lissabonin seudulla tulen myös ehdottomasti tutustumaan pikku hiljaa, ja sitä mukaa jaan tänne blogiinkin sitten vinkkejä ja kokemuksia. Paljon hienoja paikkojahan täällä on tutkittavaksi! 🙂

  • Paula - Viinilaakson viemää

    Ihania kuvia! Lissabon on kyllä yksi kaupunki sellainen jossa olen jo pitkään halunnut käydä. Tuollainen pieni maisemanvaihdos on aina välillä kyllä mukavaa. Jään odottelemaan uusia postauksia Portugalista. Etenkin kaikki kivat ruokapaikat ja maisemareitit kävellen kiinnostaa. Ai niin, ja kaikki historialliset rakennukset myös. Voi kun pääsisikin pian kiertelemään Eurooppaan!

    • Tiina Johanna

      Lissabon oli itselläkin pitkään bucket listillä, kunnes nyt tuli vihdoin sopiva mahdollisuus lähteä kaupunkiin tutustumaan. Aurinko ja lämpö ja uudet maisemat tekevät kyllä hyvää, erityisesti näin koronan aikakauden keskellä, sillä pelkälle minilomalle ei olisi nyt tullut lähdettyä. Tuli siis hyvään saumaan tämä työmahdollisuus! Kävellen itsekin enimmäkseen kaupunkia tutkin, joten varmasti saan tänne blogiinkin hyviä kävelyreittejä vielä aikaiseksi. 🙂

  • Sonja | FIFTYFIFTY

    Luen täällä kieli pitkänä näitä Lissabon-juttuja, koska se on niiiin ihana kaupunki! Ihanaa, että sulle on avautunut tällainen mahdollisuus jännittävään seikkailuun ja uuteen elämään Portugalissa. 🙂 Mitä töitä menit siis sinne tekemään, entä mitä kautta löysit? 🙂 Tulet varmasti kyllä rakastumaan Lissaboniin päätä pahkaa.

    • Tiina Johanna

      Tähän mennessä olen tykännyt kaupungista todella paljon! 🙂 On niin kaunista maisemaa ja arkkitehtuuria, ai että! Teen matkailualan yritykselle asiakaspalvelua, tosin nyt vasta koulutusvaihe päällä vielä. 🙂 Rekrysivuston kautta löysin, tai siis minuun otettiin yhteyttä ja prosessi alkoi oikeastaan samantien. Heh. 😀

    • Tiina Johanna

      Kiitos kovasti! 🙂 Pikku hiljaa olen kaupunkiin päässyt tutustumaan ja sitä mukaa tulen tänne blogiinkin kokemuksia ja juttuja kirjoittelemaan. Paljon upeaa nähtävää kyllä löytyy!

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *